fbpx

Perjantaina 24.9. Kemin Lumilinnan upeissa puitteissa kokoontunut Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunta sai etäyhteyksillä vieraakseen Lapin kansanedustajan Markus Lohen, joka antoi valiokunnalle katsauksen meneillään olevaan lakivalmisteluun. 

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen tartuntatautilain muuttamisesta sekä väliaikaisesta muuttamisesta. Markus Lohi kertoi, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on kutsunut asiantuntijoista kuulemisiin (mm. Lapin kauppakamari ja Visit Rovaiemi), ja niiden pohjalta valiokunta antaa mietinnön eduskuntakäsittelyyn. 

Matkailuvaliokunta oli yksimielinen siitä, että rokotekattavuuden kasvaessa väliaikaisten säännösten voimassaolon jatkaminen ei ole enää perusteltua. Koko elinkeinon kohtalonkysymys on käynnistymässä olevan talvisesongin onnistuminen. Keskustelussa oli myös EU:n ulkorajojen rajoitukset, jotka ovat voimassa valtioneuvoston asetuksella 10.10. saakka.

Tämän lisäksi valiokunnassa keskusteltiin Visit Finlandin DataHub:sta ja kustannustuen paketeista, joita valiokunnan mukaan tulisi jatkaa niin kauan kuin elinkeinoja rajoittavia rajoituksia on voimassa, sekä Lapin lentoyhteyksistä.

Kokouksessa kuultiin myös jäsenten ajankohtaiskatsaus, jonka pohjalta voidaan todeta tulevan marraskuussa käynnistyvä matkailusesongin näyttävän hyvältä. Arvio Lapin matkailun palautumisesta on varauskirjojen perusteella noin 70% vuoden 2019 tasosta. Koko Lappiin arvioidaan saapuvaksi parhaassa tapauksessa 140 000 matkustajaa marras- ja joulukuun 2021 aikana.

Lapin kauppakamarin lausunto HE 131/2021, tartuntatautilain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen

Lapin kauppakamari – Suomen hallituksen ja eduskunnan ponnisteltava kansainvälisen matkailun puolesta

*** 

Valiokunnat ovat kauppakamarien vaikuttamistyön ytimessä. Lapin kauppakamarilla on seitsemän valiokuntaa, joissa käsitellään kunkin toimialan kannalta tärkeimpiä kehittämisteemoja ja linjataan yhteistä vaikuttamistyötä. 

Siirry sisältöön