Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunta vaatii, että kansallisten maahantulovaatimuksien valmistelu on aloitettava viipymättä. Matkailu- ja palveluelinkeinon eplymisen kannalta on tärkeää, että maahantulovaatimukset pandemian jälkeiselle ajalle määritellään ja niistä tehdään päätöksiä. Muut Euroopan maat valmistelevat tai ovat jo tehneet omia kansallisia maahantulo- ja matkustussääntöjä ja tästä syystä Suomenkaan ei pidä jäädä odottamaan EU:n yhteistä linjaa. Vaarana on, että Suomi ja Lappi menettävät kansainvälisen talvimatkailukohteen markkinajohtajan aseman, jos odotetaan EU:n linjaa tai jos valmistelu aloitetaan pandemian jo ollessa rauhoittumassa.
Tarvitaan selkeitä päätöksiä ja pitkäjänteinen suunnitelma koronan jälkeiselle ajalle sekä vahvaa yhteisrintamassa toteutettua viestintää, jotta yritykset voivat suunnitella oman liiketoiminnan käynnistämistä. Päätöksien ja suunnitelmien tulee olla hallittuja, sillä jatkuva päätöksien muuttuminen mm. lähtömaan koronatilanteen mukaan lisää vain epävarmuutta. Matkailu- ja palveluliiketoiminnalle on ominaista, että seuraavan talven myynti tehdään edellisenä keväänä ja kesänä. Huolena on, että tuleva joulu- ja talvikausi vaarantuu, mikäli suunnitelma puuttuvat. Selkeitä kysymyksiä, joihin Lapin matkailuvaliokunta vaatii päätöksiä ovat mm. millainen Suomen rokotustilanteen tulee olla, jotta maan rajoja voidaan avata? Mitä muita vaatimuksia asetetaan maahan saapumiselle; rokotuspassit, sairastustodistus, testauskäytännöt?
Maahantulovaatimuksien selkeä määrittely antaa positiivisen signaalin matkailu- ja palvelualan yrityksille, sekä kansainvälisille asiakkaille ja matkailijoille, mutta myös rahoitusalalle. Päätöksien avulla yritykset pystyvät ennakoimaan ja suunnittelemaan liiketoiminnan hallittua ylösajoa, työllistämään lomautettuja työntekijöitä valmisteluihin sekä perimään mahdollisia ennakko- ja varausmaksuja. Tämä luo myös luottoa ja ennustettavuutta rahoittajille sekä pankeille.
Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunta haluaa myös painottaa Visit Finlandin tärkeää roolia korona jälkeisen ajan viestinnässä. Euroopassa ja maailmalla on patoutunutta matkustustarvetta ja kun matkailu vapautuu syntyy kilpailutilanne, johon tulee vastata suurella panostuksella. Visit Finlandin markkinoinnin startegiaa tulisi muuttaa vallitsevan tilanteen mukaiseksi ja viestinnän tulisi olla ennakoivaa siitä miten matkustus sallitaan Suomeen. Näiden toimien lisäksi tärkeää on Finnairin toiminnan tukeminen, sekä Finavia kenttien avaaminen kansainvälisille toimijoille, jotta Lappi on jatkossakin saavutettava.
Rovaniemellä 4.3.2021
Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunta
Lisätietoja:
Niina Pietikäinen – Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunnan puheenjohtaja
044 308 9876
Timo Rautajoki – Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja
040 551 1289