LAPIN KAUPPAKAMARI
Lapin kauppakamari edustaa koko Lapin elinkeinoelämää ja tukee toiminnallaan jäsenyritystensä ja alueen elinkeinoelämän taloudellista kasvua.
Lapin kauppakamarin jäsenistöön kuuluu kaikenkokoisia yrityksiä kaikilta toimialoilta ympäri Lapin maakuntaa, kuntia ja muita elinkeinoelämän sidosryhmiä. Kauppakamarin toimintaa ohjaa hallitus ja edunvalvontatyötä tekevät myös kauppakamarin valiokunnat.
Lapin kauppakamarin strategia
Lapin kauppakamarin strategia pohjaa koko kauppakamariryhmän yhteiseen strategiaan. Lapin kauppakamarin hallituksen 18.5.2022 hyväksymässä strategiassa linjataan kauppakamarin toimintaa tuleviksi vuosiksi. Strategiaa tarkastellaan vuosittain ja päivitetään tarvittaessa.
Lapin kauppakamari on pohjoisen kestävän kasvun rakentaja ja luotettava vaikuttaja, jonka missiona on tukea kestävää kasvua pohjoisesta
Kauppakamarin toiminnassa korostuvat seuraavat arvot ja tavat toimia.
- Elinkeinolähtöisyys. Kauppakamari toimii jäsentensä ja lappilaisen elinkeinoelämän parhaaksi.
- Kauppakamarin toiminnassa korostuu pohjoinen osaaminen, josta ponnistamme vahvaan kasvuun.
- Edistämme vastuullista ja kestävää yritysympäristöä ja toimimme vastuullisesti myös itse.
- Kansainvälisyys. Toimimme elinkeinoelämän linkkinä kansainvälisiin verkostoihin ja edistämme kansainvälistä kauppa.
- Kehitymme itse ja sparraamme koko maakuntaa entistä parempiin suorituksiin.