Lapin kauppakamari valittiin Vuoden kauppakamariksi kauppakamaripäivillä. Suomessa on 19 alueellista kauppakamaria ja Keskuskauppakamari. Vuosittain palkitaan erityisen ansioitunut kauppakamari.
Lapin kauppakamarin palkitsemisen perusteluna oli kauppakamarin valtakunnallinen vaikuttavuus koko pohjoisen ja Suomen hyväksi sekä rajat ylittävä yhteistyö.
Lapin kauppakamari otti tunnustuksen ilolla vastaan ahkerasta työstään Lapin alueen elinkeinojen ja yritysten eteen.
”Palkinto on paras mahdollinen tunnustus kauppakamarin tekemästä työstä. Haluan osoittaa palkinnon Lapin kauppakamariyhteisölle, jäsenillemme ja kauppakamarin hallitukselle sekä valiokunnille. Kestävän pohjoisen kasvun puolesta on ilo tehdä työtä”, toteaa Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala.
Vuosittainen Vuoden kauppakamari palkinto annettiin Lapin kauppakamarille 14.-15.9. kauppakamaripäivillä Kotkassa. Palkinnon ojensi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.