Ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev vieraili eilen ja tänään näyttävästi Norjassa. Shtokmanovskoje-huuman jäähtymisestä masentuneet norjalaiset odottivat vierailulta paljon, mm viisumittoman alueen perustamista maiden väliselle rajavyöhykkeelle Kirkenesin ja Petsamon alueen välille. Vierailu onnistui päällisin puolin erinomaisesti, sillä Norja ja Venäjä solmivat alustavan maiden välistä ns. harmaata vyöhykettä koskevan sopimuksen. Sopimuksessa alue jaetaan kahteen osaan vähän kuningas Salomon tapaan keskeltä halki. Sopimuksen tavoitteena on edistää yhteistyötä mm. offshore-investointien toteuttamisessa. Sopimus on Kremlin tiedotteen mukaan siis alustava ja lopullinen valmistuu aikanaan.

Norjalaisten rajusti viime viikolla mm. Murmanskissa rummuttama viisumittoman alueen perustaminen jäi toteuttamatta. Se oli Medvedevin vierailun suurin pettymys ja mielestäni merirajaa koskeva sopimus ei sitä täysin korvaa, koska se oli alustava ja sen mahdollisesti vaikeisiinkin yksityiskohtiin palataan ensi vuonna Moskovassa.

Mitään muutakaan dramaattista läpimurtoa ei vierailun aikana allekirjoitettuihin sopimuksiin sisältynyt. Norjalaisodotukset oliva suuremmat kuin tulokset ainakin pohjoisessa. Barents Observerin mukaan viisumittomuussopimus päätettiin hyvässä yhteistymmärryksessä jättää pöydälle ja allekirjoittaa sitten mahdollisimman pian, kun kaikki yksityiskohdat on sovittu. Tällaisen viisumivapaan alueen syntyminen tuntuu Rovaniemen näkövinkkelistä erikoiselta. Vapaa rajanylitys olisi sen mukaan mahdollinen kaikille alueen asukkaille, joilla on puhdas rikosrekisteri. Viisumittomuusoikeuden todistaminen edellyttää jonkinlaista todentamista, mahdollisesti erityistä kirjallista lupaa, joka olisi edelleen ennakkoon haettava viranomaisilta. Eli sama prosessi kuin viisumissa. Torta på torta? Ja miten tämä prosessi suhtautuu Schengenin sopimukseen ja esimerkiksi Suomen rajan ylittämiseen?
Mielenkiintoista.

Itärintamalta ei mitään uutta

Laman jälkeinen kevät ei ole vielä saapunut Murmanskin kaupunkiin. Luonto on toki tekemässä tehtäväänsä ja lumikasat ovat lähes kokonaan sulanneet, vaikka ainakin kerran viikossa viimeisillään oleva lumipeite uusiutuu öisen lumisateen jälkeen. Takatalvi vaivaa lähinnä yleistä ilmapiiriä. Vielä muutama kuukausi sitten odotettiin innolla Shtokmanovskojen valtavan kaivoskenttäprojektin käynnistymistä. Nyt muuten sulana pysyvä Barentsin meri näyttää jäätyneen juuri Shtokmanin kohdalta.

Yleinen ilmapiiri hyytyi hiljalleen viime lokakuisen ensimmäisen Murmanskin talousforumin euforian jälkeen, kun Shtokman Devlopment AG:n jokainen osakkeenomistaja ilmoitti kaasukenttähankkeen lykkäytymisestä. SDAG:n toimitusjohtaja Juri Komarovin irtisanoutuminen tuntuu vain lisänneen kevään hyytävyyttä.

Vanhan sananlaskun mukaan yksi pääsky ei tee kesää. Tällainen pääsky nähtiin Murmanskissa reilu viikko sitten, kun pääministeri Vladimir Putin vieraili kaupungissa. Hänen vierailunsahan lykkääntyi aluksi parilla päivällä, kun Islannin tuhkat näyttivät leviävän myös Kuolan niemimaan ylle. Venäläisissä koneessa lienevät suuremmat toleranssit, kun Putin kuitenkin lauantaina lennähti kaupunkiin.

Aluksi pääministeri kävi saarnaamassa kalateollusuuden edustajille. Sitten luvattiin tehostusta laivankorjaustelakoille, josta ainakaan norjalaistelakat eivät liene kovinkaan ilahtuneita. Neuvottelujen välissä Putin ehti piipahtaa paikallisessa "36.6"-nimisessä apteekissa tarkastamassa lääkevalikoiman, varaston ja hinnat. Pääministeri oli apteekin tarjontaan tyytyväinen. Sitten Putin meni Lenina 75:een tapaamaan maaherra Dmitri Dmitrijenkoa.

Tapaamiset Putinin kanssa lienevät subjektien johtajille varsin stressaava tapahtuma. Nyt Dmitrijenko selvisi oikeastaan hvyin Putinin tiukasta tentistä. Naapurioblastin kollega Ilja Mihailtshukhan olisi saanut reilu kuukausi sitten varmasti tukkapöllyä, elleivät hänen otsahiuksensa olisi harventuneet. Pääministerillä oli myös Dmitrijejnkolle positiivinen viesti. Hän nimittäin vakuutti, että Shtokmanovskoje etenee ja rakentamispäätös tehdään vuonna 2011. Samoin kaikkia rakentamisvalmisteluja jatketaan.

Putinin vierailun jälkeen odotetaan nyt alkuviikosta tapahtuvaa presidentti DmitriMedvedevin Norjan vierailua varmana ja lopullisena kevään merkkinä. Murmanskista delegaatioon liittyy myös kollega Anatoli Glushkov, Pohjoisen kauppa- ja teollisuuskamarin presidentti. Vaikka ystäväni on myös Venäjän federaation kauppa- ja teollisuuskamarin presidiumin jäsen, osoittanee matka kuitenkin vahvasti myös sitä, että pohjoiset hankkeet ovat Medvedevin vierailun agendan alkupäässä.

Murmanskissa vietettiin viime viikolla Norjan viikkoa. Norjan lippuja näkyi siellä täällä. Ympäri kaupunkia järjestettiin paljon seminaareja ja kulttuuritapahtumia. Viikon keskuspaikkana oli vanha Polarnye Zori- hotelli, nykyään nimeltä Park Inn. Muutamaa tapahtumaa sivusta seuratessa jäi ihmettelemään, oliko kysymys muistotilaisuudesta vai kevätväsymyksestä. Norjalaisdelegaatio näytti olevan pienempi kuin tavallisesti vastaavissa juhlissa. Riemua ei näyttänyt tuovan rattoisa seura eikä myöskään viini. Harvoin olen tavannut energistä Barents-sihteeristön johtajaa Rune Rafaelsenia niin vaisuna kuin viime torstaina.

No, Rune tekee kuitenkin työtä valtavalla intensiteetillä. Erityisesti hänellä on valtavat odotukset Medvedevin alkuviikon Oslon vierailun suhteen. Toivottavasti tuhkat pysyvät pois taivaalta, että kaikki pääsevät mukaan.

Norjan valtaisasta kulttuuripanostuksesta huolimatta viikon skuuppi oli Statoilin kumppanin ja kilpailijan TOTALin kustantama Pietarin Mariinski teatterin nuorten laulajien akatemian taiteilijoiden konsertti torstai-iltana. Konsertin ehdoton vetonaula oli nuori maailmankuulu tenori Daniil Shtoda. Tämä Placido Domingo- laulukilpailun voittanut eteläossetialaissyntyinen laulaja oli maineensa veroinen. Esiintyjiä säesti legendaarinen akatemian johtaja Larissa Gergijeva. Konsertissa oli paikalla koko Murmanskin kerma. Norjalaisia en nähnyt yhtään katsomossa. Lienevät olleet hotellin blues-konsertissa.

Kun TOTAL vielä järjesti niin ikään loppuunmyydyn ranskalaisen kitarakonsertin keskiviikkona ei voi kuin sääliä norjalaisia. Kumppani on tainnut alkaa ison kirin Murmanskissa ja se on merkittävää, jos SDAG:n osakeomistusta reivataan ja toimitusjohtajan vaihdoshan antaa siihenkin mahdollisuuden. TOTALin paikallinen edustaja Bergh tosin valitteli päällekkäisyyttä Norjan viikon kanssa. Suurien maailmankuulujen taiteilijoiden aikataulut vaativat kuulemma tällä kertaa näin.

Olin konseritssa MID:n Murmanskin edustajan Sergei Kluyshevin vieraana. Keskustelimme myös Suomen konsulaatin huoneistotilanteesta ja siinä ei näy minkäänlaista valoa tunnelin päässä. Ei edes vastaantulevan junan valoa. Alkaakin tuntua siltä, että Suomikaan ei kovin tosissaa hanketta edistä. Ymmärsin, että hanketta tulisi edistää hieman korkeammalla suomalaistasolla. Saa nähdä käykö pääkonsulaatillle samoin kuin Finpron vientikeskukselle, eli jää avaamatta.

Torstaina 22.4. tuli kuluneeksi 140 vuotta Neuvostoliiton suuren pojan Vladimir Iljitsh Leninin syntymästä. Syntymää ei juuri virallisesti näytty juhlittavan, mutta Leninan varrella olevan Leninin patsaan edusta oli täynnä punaisia neilikoita. Niitä oli satoja. Samoin Murmanskin pääkadulla näkyi olutta nauttivia vanhempia kansalaisia, jotka ilmiselvästi hiljaisesti juhlivat Leniniä.

Eli jatketaan tästä eteenpäin parempia aikoja odotellessa.

Energiaratkaisu meni oikein

Viime viikko toi koko Suomen elinkeinoelämälle suuntaviitat tulevaisuuteen, jossa vientiteollisuus voi edelleen investoida ja pysyä kansantaloutemme tukevana kivijalkana. Myös ns. risupaketti antaa mahdollisuuksia kehittää tulevaisuuden energiateknologiaa ja meillä Lapissahan on ainakin kaksi suurta tähän liittyvää energiahanketta, Kemin biodieseltehdas ja Rovaniemen Mustikkamaan voimala. Kunhan vielä vesivoiman kehittäminen saa samanlaiset linjaukset, voidaan jatkaa hyvillä mielin eteenpäin.

Ydinvoimapäätöshän oli kiistatta kuitenkin viikon kovin juttu. Fennovoiman ja TVOn menestystä osasi jo ennakkoon odottaa. Välillä kriittisiäkin ydinvoimakommentteja heitelleen ministeri Mauri Pekkarisen lopullinen kanta oli aistittavissa jo reilu kuukausi sitten. Minulla on ollut viime viikkoina mahdollisuus useammankin kerran kuunnella Pekkarisen filosofointeja. Hän korosti monta kertaa sähkön tolkuttoman korkeaa tukkuhintaa helmikuussa kovien pakkasten aikana ja pääsiäisen tienoilla myös metsän käyttö ja metsäteollisuus tuli merkittävällä tavalla esille hänen visioinnissaan. Hyvä, Mauri, noin sitä pitää.

No nyt täällä pohjoisessa meille jää "kiista" sijoituspaikasta. Simo vai Pyhäjoki, kumpi voittaa? No, molempi hyvä, mutta Simohan se voittaa. Tässä seuraavassa perusteluja Simon puolesta:
Lapin elinkeinoelämän energiantarve lisääntyy tulevaisuudessa voimakkaasti nyt suunnitteilla olevia teollisuus-, kaivos- ja matkailuinvestointeja toteutettaessa. Näistä suurimmat ovat Kemi-Tornio- alueen noin 1.3 miljardin euron teollisuusinvestoinnit Tornion terästehtaaseen sekä mahdolliseen Kemiin tulevaan biodiesel-tehtaaseen ja noin 2.8 miljardin kaivoshankkeet, kuten Kolari-Pajalan rautakaivos, Kevitsan nikkelikaivos, Soklin fosfaattikaivos ja Suhangon palladium- ja palatinakaivos sekä vielä Anglo Americanin uusi kaivos Sodankylässä. Eli mitälähempänä näitä mylly on, sen vähemmän energiaa häviää välille. Erityisesti läheisyyden merkitystä korostaa se, että Tornion terästehdas on jo tällä hetkellä Suomen suurin sähkönkuluttaja ja toisen ferrokromitehtaan rakentaminen ja siihen liittyvät muut lisäinvestoinnit lisäisivät energiantarvetta huomattavasti.

Kemi-Tornio- alue on maamme kehittyneimpiä teollisuusalueita, jonne on jatkuvien investointien myötä syntynyt teollisuuden osaamista sekä elinkeinoelämään että myös julkiseen hallintoon. Ydinvoimalan sijoittuminen lähelle olemassa olevaa ja kehittyvää teollisuutta luo sille erinomaiset mahdollisuudet toiminnan käynnistämiseen ilman suuria rakenteellisia muutoksia. Vahvan vientiteollisuuden ympärille on lisäksi kehittynyt kasvava alihankintaan, kunnossapitoon, huoltotöihin ja asennuksiin erikoistunut pk-yritysten klusteri, joka on nopeasti valmis hoitamaan myös alueelle rakennettavan ydinvoimalan vastaavat tarpeet. Simoon rakennettava ydinvoimala tulee valmiiseen teollisuuskeskittymään, jolla on ollut jo vuosia aiemmin omat turvallisuusmääräyksensä, johon alueen viranomaiset ovat tottuneet luottamaan. Tämä synergia vahvistaa myös ydinvoimalan oman turvallisuuskokonaisuuden toteuttamista.

Siinä muutama pointti Simon puolesta. Mutta muistetaan toki, että lopullista päätösvaltaa käyttää Suomen eduskunta. Harvoin eduskunta on näin tärkeistä asioista päättänyt. Uskon, että hyväksyntä tulee molemmille myllyille.

Entäs sitten? No, keskitytään investointeihin ja siihen, että rakentamisurakoista mahdollisimman suuri osa jää meidän omalle aluelle. Keskitytään myös siihen, että voimme käyttää näissä omissa hankkeissamme kehittämäämme osaamista myös lähialueittemme vastaavissa hankkeissa. Ja Lapin, Kemi-Tornion ja Simon lisäksi näistä kaikista hyötyy myös koko Suomi.

Mutta eipäs unohdeta myöskään kehittää muita uusiutuvia energiantuotantomuotoja. Ruotsi satsaa valtavasti tuulivoimaan. Miten meillä voitaisiin olla myös siinä prosessissa mukana? Mitä muuta uutta voisimme keksiä? Nykyisten hankkeiden arvostelijat ovat moittineet Lapin strategioita siitä, että siellä jatketaan Lapin tulevaisuuden rakentamista kymmeniä vuosia vanhojen hankkeiden varaan. Nyt kun nämä hankkeet ovat saaneet vahvan alkusysäyksen, pitäisi noihin mielipiteisiin kiinnittää huomiota ja alkaa kehitettä jotakin todella uutta. Koska niiden uusien ideoidenkin kehittäminen todellisiksi tuotteiksi ja investoinneiksi vie vuosia ja jopa vuosikymmeniä.

Mikä ihme vientiteollisuudessa on vikana?

Otsikon kysymyksellä en tarkoita sitä, millaisia ongelmia talouskriisistä nouseva vientiteollisuutemme läpikäy tällä hetkellä, vaan suomalaista tämän päivän tulevaisuuskeskustelua. On tietenkin tosi, että talouskriisi kouraisi juuri teollisuutta ja juuri vientiä pahiten. Suomalainen ekonomistikunta huomasi tämän varmasti yhtä nopeasti kuin tehtaiden lomautetut duunaritkin. No, sitten tuleekin se eroavuus näiden ryhmien välillä. Duunarit ovat olleet sitä mieltä, että talous pitää saada taas tasapainoon ja vienti rullaamaan. Muutamat ekonomistit ovat taas löytäneet Suomen vientipainotteisuudesta ongelman, josta pitää päästä eroon. Puhutaan siitä, että teollisuuden Suomesta pitäisi päästä palveluiden Suomeen.

No, viisaat ovat puhuneet ja poliitikot aikanaan päättävät. Keskusteluun tuli kuitenkin EU:n tasolta yllättävä lisämauste. Barroson komissio julkisti kolmisen viikkoa sitten Eurooppa 2020-strategian. Kyllähän se täällä Lapissakin huomattiin, mutta jotenkin tässä on väsynyt siihen alueiden Eurooppaan menemiseen, kun se on kestänyt niin kauan ja ei näytä millään onnistuvan. Mutta kyynisen lapinmiehenkin silmät lensinvät selälleen, kun strategiassa oli tyypillisen innovaatiojargonin lisäksi otettu mukaan teollisuuden kehittäminen. Strategiasta löytyy yksi ns. lippulaivahanke, joka on nimeltään "Globalisaation aikakauden teollisuuspolitiika", jolla strategian mukaan parannetaan liiketoimintaympäristöä etenkin pk-yritysten osalta ja tuetaan vahvan ja kestävän, maailmanlaajuiseen kilpailuun pysyvän teollisen perustan kehittämistä. Siis, haloo: Eu haluaa kehittää teollisuutta ja nimen omaan kehittää pysyvää teollista perustaa. Mitenkäs tämä Suomen kaipuu pois teollisuudesta sitten liittyy tähän? Teke mieli siteerata Pensseli-setää ja kysyä: "Mikäs hasardi?"

Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Jorma Eloranta kyseli Kauppalehdessä pari viikkoa sitten saman asian perään. Se herätti vähän toivoa keskustelun käynnistymisestä, mutta eipäs ole oikein jatkoa kuulunut. Eilisessä Kauppalehdessä taas käsiteltiin EU 2020-strategiaa. Jutun lukemisen jälkeen piti lukea strategia uudelleen, koska Kauppalehden jutussa ei sanallakaan mainittu teollisuutta. No oli se edelleenkin siinä Barroson paperissa. Lehden esiin nostamat tk-investointien tason nostaminen, koulupudokkaat, köyhien vähentäminen, tasa-arvo ja EK:n toivomat digitaaliset sisämarkkinat ovat tientenkin tärkeitä ja mainitaanhan myös vihreä kasvu. Taitaa nyt Suomessa olla todellakin pallo hukassa.

Palvelut ovat tietenkin tärkeitä. Lapissa erityisesti matkailu ja siihen liittyvät muut toimialat ovat meille vahva kasvupotentiaali ja niihin me tietenkin haluamme panostaa. Viimeisimpien tilastojen mukaan teollisuus työllistää Lapissa 8.482 työntekijää. Majoitus-ja ravitsemiestoiminta työllistää 2.799 henkilöä. Kun tuohon lukuun lisätään matkailuun olennaisesti liittyvä kauppa, joka työllistää 6.053 henkilöä on kysymys isosta asiasta. Tässä vain on nyt sellainen juttu, että jos Suomi alkaa nyt virallisesti siirtymään teollisuudesta palveluihin, alkaa prosessi varmasti täältä. Kun teollisuuden työpaikat otetaan pois ja myös sen välillinen vaikutus, on meillä uuden ajattelun tuloksena kohta taas 20.000 työpaikkaa vähemmän. Ei kai tätä haluta?

Vientiteollisuuden kehittämiseen pitäisi löytää uusi sävel ja äkkiä. Se sävel ei ole ns. Nokia tune, vaan aivan toinen. Suomen pohjoisimmassa ja itäisimmässä kolkassa avataan parhaillaan kaivoksia ja prosessi jatkuu vuosia. Siinä lähialueilla on myös samanlaisia hankkeita menossa, käynnistymässä ja suunnitteilla. Teollisuutemme saa aivan varmasti uusia kasvusykäyksiä kaivosten käynnistymisestä. Kaivosteknologian osaamista on meillä vaikka kuinka paljon jo nyt. Outotec, Metso, Sandviken jne. Aasian raaka-ainekysynnän jatkuminen ja kasvu avaavat aivan uusia globaaleja markkinoita. Äkkiä Tekesin ja VTT:n kehittämispotentiaalia tähän teollisuuteen, niin johan kohta löytyy vientiä. Ja mainittujen suurten lisäksi joukkoon kuuluu myös paljon pk-yrityksiä.

Suomessa on myös uusien merireittien käyttöönotossa tarvittavaa arktisen teknologian osaamista. Sitä löytyy ihan Helsingistä. Aker Arctic Technology Oy on maailman ykkönen tässä asiassa. Yhtiön rakentama rahtilaiva onperä edellä vahvempi Koillisväylän olosuhteissa kuin venäläisen ydinjäänmurtajateknologian huippu "50 let pobedy" keula edellä ja koneet täysillä. Ja Suomen telakkateollisuus on henkitoreissaan. Hei, aletaan nyt suunnitella ja rakentaa laivoja uusille pohjoisille reiteille. Ihan nauratti, kun uutisissa sanottiin eilen Vladimir Putinin ehdottaneen jäänmurtajayhteistyltä eilen presidentti Haloselle. Pääuutisenahan olivat tietenkin nämä aivan ihmeelliset huostaanottoasiat. Naapuri näkee osaamispotentiaalimme, mutta me itse emme. Maailmankirjat ovat todella sekaisin-

Suomi rakentaa nyt innovaatioille ja keskittää Helsinkiin sekä alueellisiin metropoleihin. Suosittelisin nyt kaikille Hans Christian Andersenin yhtä satua, jonka nimeä en muista. Siinä puhutaan keisarista, joka palkkasi itselleen uudet vaatturit paraatipukua valmistamaan. Valmiissa keisarin vaatetuksessa oli joku ongelma, mutta en nyt muista mikä. Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että Suomella ja varsinkin maan päättäjillä on nyt aivan sama ongelma. Kuka sanoisi sen heille?

Ulkoministerit Saariselällä

Ulkoministeri Alexander Stubb näyttää olevan edelleen vahvasti sanojensa takana. Puolisien vuotta sitten hän lupasi Arktisen keskuksen 20-vuotisjuhlassa Suomen aktivoituvan arktisissa asioissa. Näinhän on sittemmin tapahtunutkin. Tällä hetkellä valmistellaan arktista selontekoa sekä laaditaan arktista strategiaa. Kaiken lisäksi ulkoministeri Stubb on saanut aiemmin Euroarktista kehitystä despoottisesti johtaneet norjalaiset kateellisiksi. Tämä äärimmäisen harvinainen tapaus johtuu siitä, että ulkoministerimme on kutsunut alkavaksi viikonlopuksi EU:n uuden korkean ulkopoliittisen edustajan Catherine Ashtonin sekä Ranskan, Italian, Espanjan, Ruotsin, Viron ja Turkin ulkoministerit Saariselälle. Tapaamisen agendan painopiste on suurissa asioissa, kuten EU:n rooli maailmanpolitiikassa ja unionin naapuruuspolitiikka. Viimeksi mainitun kautta keskustelu siirtyy varmasti luontevasti pohjoisiin asioihin ja sitähän tukee myös tapaamisen ympäristö Saariselällä.

On ollut suorastaan nautinto lukea norjalaisen Barents Observer- verkkolehden arviota viikonlopun kokouksesta. Toimittaja Thomas Nilsen on otsikoinut juttunsa dramaattisesti: "Störe ei läsnä saunaneuvotteluissa". Jutun mukaan Saariselän viikonlopun epävirallisissa keskusteluissa sivutaan asioita, jotka olisivat kiinnostaneet myös Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Störeä, mutta häntä ei ole kutsuttu mukaan, koska Norja ei ole EU:n jäsen. Nilsenin juttu on epätavallisen pitkä ja perinpohjainen. Barents Observerin sivuilla on varsinkin suomalaisista ollut lyhyitä negatiivispainotteisia juttuja. Kannattaa lukea samoilta sivuilta myös keskiviikkona julkaistu uutinen Norjan Barents-sihteeristön Brysselin matkasta. Otsikon mukaan norjalaiset esittelevät EU:lle kokonaan uuden raja-alueohjelman. Jutun mukaan Barentsin alueneuvoston puheenjohtaja Pia Svensgaardin ja Barents-sihteeristön johtaja Rune Rafaelsenin johtama delegaatio tapasi EU:n laajentumis- ja naapuruusohjelmakomissaari Stephan Fülen. Ulkoministeri Alexander Stubbin järjestämä Saariselän ulkoministeriretkeily veti ikään kuin maton tämän suuren norjalaisinnovaation alta.

Vahingonilon tunteminenhan ei ole aina mukava asia, mutta näin talviolympialaisten jälkiviikkoina se sallittaneen. Jos Northug ja Björgen pesivät suomalaishiihtäjät Vancouverin laduilla mennen tullen, nyt ulkoministerimme maksoi potut pottuina.
Hyvä Alex! Jatka samalla linjalla ja ota elinkeinoelämä tiivisti mukaan arktisen strategian laadintaan.

Juna hiljaista miestä kuljettaa

Otsikko tähän kirjoitukseen on lainattu tunnetusta 1960-luvun yhteiskunnallisesta laulusta. Muistan varmasti väärin, mutta kyseessä lienee Aulikki Oksasen sanoihin Kaj Chydeniuksen säveltämä laulu siirtotyöläisestä. Jos ei ollut oikein, niin valittelen.Joka tapauksessa lauluhan oli aikanaan hyvin puhutteleva monella tavalla...
Syy siihen, miksi nämä sanat tulivat mieleeni johtuu siitä, että minulla oli kunnia matkustaa junalla Rovaniemeltä Ouluun jokin aika sitten.
Juna-aikataulut mainittujen pohjoisen metropolien välillä eivät ole mitenkään varsinaiseen työmatkailuun soveltuvia. Suurin osa junista kulkee etelän aikataulujen mukaan, eli yöllä matkustetaan makuuvaunussa Helsingistä Kemijärvelle ja aina silloin tällöin Ylläkselle saakka. Ja hyvä niin. Nyt kuitenkin matkustustarve soveltui tarjottuun junayhteyteen ja ei muuta kuin matkaan.
Alkuosa meni rattoisasti päivän lehtiä lukiessa. Sitten siinä jossakin Koivun ja Tervolan välillä tuli mieleen työsasia. No, ei muuta kuin kännykkä käteen ja soittamaan. Mutta ei ollut kenttää... Tervolan asemalla saattoi sitten Paakkola Conveyersin uutta komeaa hallia ihastellessa soittaa, mutta parin minuutin kuluttua kenttä meni. Sama ongelma ahdisti koko matkan.
Tietenkin siinä tuli sitten tarve päästä läppärillä sähköpostiin ja sitä vartenhan on hankittu se valkoinen vehje, joka on ilmeisesti nimeltään "mokkula". Kun ei ollut kenttää, niin sekin jäi haaveeksi. Tosin Kemin asemalla tuli näyttöön kirjaimet WCDMA ja sähköposti aukesi. Kymmenen minuutin kuluttua juna oli jossakin Maksniemen takamaalla ja verkko häipyi kaukaisuuteen. Eipäs saatu vastattua sähköpostiin.
Lapin mieshän on innovatiivinen, joten oletin Iin asemalla verkon toimivan kuin junan vessa. Ei toiminut. Vasta entisen Tuiran aseman kohdalla alkoi pelittää, mutta silloin pitikin kerätä kamppeet ja valmistautua nousemaan junasta Oulun asemalla.
Eli eivät näytä onnistuvat työmatkat pohjoisen junilla eikä myöskään nykyaikainen työnteko junassa. Näköjään hiilijälkeni taitaa olla tulevaisuudessakin kovin autovoittoinen Rovaniemen ja Oulun välisillä työmatkoilla.
Junan vessasta puheen ollen oman vaunun vessan ovessa oli teksti "Epäkunnossa 4.1.2010" Matkustelin pari viikkoa päivämäärän jälkeen, joten on siellä Helsingin asemalla hotelliin törmänneen junan korjauksessa ollut kiirettä, kun ei ole ehtinyt vessaa korjata. Naapurivaunun vessassa oli kondutöörin merkintä, että se oli jäässä. Seuraavasta sitten löytyi toimiva. No, oli normaali pohjoisen talvipäivä ja nykytekniikkahan ei pelaa... Ongelmana vain oli se, että tässä ns. "sinisessä" junassa oli ns. perinteinen vessa, eli reikä suoraan ulos. Muistikuvani mukaan 70-luvulla röörit pysyivät auki pakkasista huolimatta. Missähän vaiheessa innovointi on mennyt pieleen?
Tässä kokemuksia junaliikenteestä. Tietoliikenneyhteyksistä ja vessaongelmista huolimatta lentomatkustajankin matkatavara menee varmimmin perille junarahtina....

Vuosi 2009 - annus horribilis (?) päättyy ja uusi vuosi alkaa

Vuosi 2009 on muutaman päivän kuluttua päättymässä. Samalla päättyy myös 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen. Vuoden vaihde on tällä kertaa melkoisen haasteellinen, sillä kulunut vuosi kuuluu tilastojen valossa Suomen kansantalouden vaikeimpiin. Maan talous on kansainvälisen talouskriisin seurauksena pudonnut yli 7 prosenttia ja vaikutukset ovat nähtävissä myös Lapissa. Teollisuusyritysten vienti romahti alkuvuonna puoleen edellisvuodesta ja investoinnit ovat melkein jokaisella toimialalla lykkääntyneet. Myös nyt joulun aikana ainakin Rovaniemellä huomaa eron entiseen. Haalaripukuisten joulumatkailijoiden laumat ovat pienempiä kuin ennen. Kallis euro on rassannut etenkin brittituristien joulumatkoja, mutta vuodenvaihteen venäläisturismi lienee edelleen vahvaa.
Suomen pankin ja muiden talousennustajien arviot ensi vuodesta eivät nekään ole kovin lupaavia. Talouden lasku on nyt pysähtynyt, mutta nousu syvältä tapahtuu hitaasti. Olemme kaikki varmasti onnellisia, jos vuoden kuluttua talouden arvioidaan kasvaneen yli yhden prosentin. Meillä ei ole nyt Nokiaa eikä valuutan arvokaan tue rakettimaisen nousun käynnistymistä. Vuoden 2011 bkt:n kasvun arvioidaan olevan noin 2.5 – 2.7 %. Vuosituhannen alkuvuosiin verrattuna sekin on vähän. Niin sanotun it-kuplan puhkeamisvuonna kasvu oli samaa luokkaa ja sitä pidettiin silloin melkein shokeeraavana. Suomen kannalta edessä näyttä siis olevan vain haasteellisia ja työntäyteisiä vuosia. Kun tähän lisää vielä valtion velkaantumisen ja sen väistämättömän vaikutuksen julkisen sektorin kehitykseen, saattaa tulevaisuus tuntua todella hankalalta. Kuitenkin tästäkin tilanteesta selvitään, sillä onhan Suomi selvinnyt pahemmistakin paikoista. Tänä joulunahan muistelemme 70 vuoden takaista talvisodan joulua. Nyt ei tarvita samanlaisia sankaritekoja, mutta kuitenkin työntekoa ja yrittämistä sekä myös yhteishenkeä.
Vaikka maamme näkymät eivät ole ensi vuodelle yhtä kirkkaat kuin muutama vuosi sitten, näyttää oman maakuntamme Lapin tulevaisuus valoisalta. Pari viikkoa sitten Kevitsa Mining Oy ilmoitti käynnistävänsä Sodankylän pohjoispuolella sijaitsevan suuren nikkeli-kuparikaivoksen. Kittilän kultakaivos toimii täydellä teholla kullan korkean hinnan ansiosta. Kaikki merkit viittaavat myös siihen, että Kolarin-Pajalan- kaivoshankkeen ensimmäinen vaihe käynnistyy myös suunnitelmien mukaan. Fosforin maailmanmarkkinahinnan nousu ennakoi samanlaista aktiivisuutta myös Soklissa. Tämä kaikki merkitsee sitä, että Lapissa rakennetaan seuraavan parin vuoden aikana todella paljon. Kun kaivoksissa tarvitaan myös varsinaisten työntekijöiden lisäksi monenlaisia alihankintayrityksiä, alkavat myös pk-teollisuusyritystemme tilauskirjat hiljalleen täyttyä. Median innokkaista yrityksistä huolimatta matkailukin näyttää selviävän olosuhteisiin verrattuna hyvin. Kun vielä lisäämme luetteloon ensi vuoden alkupuolella odotettavissa olevan ydinvoimapäätöksen ja Simon vahvan aseman kilpailussa, ovatkin maakunnan tulevaisuudennäkymät paremmat kuin koskaan. Alkaakin tuntua siltä, että Suomen talouden todellinen nousu olisi alkamassa Lapista.
Tänä haasteiden ja myös suurten mahdollisuuksien murroksen aikana toivotan kaikille rauhallista joulua ja menestyksellistä vuotta 2010.